tiistai 25. marraskuuta 2014

Joko joulu tuli?!



Minun oli pakko tulla hehkuttamaan teille tätä joulukalenteria. Kävin viime viikolla Paulan kanssa Kicksissä kyselemässä josko niitä olisi vielä myynnissä. Paula oli hakenut hyvissä ajoin omansa, ja itseasiassa hänen inspiroimana minunkin oli pakko saada tuollainen. Joulukalenteri oli kuitenkin loppuunmyyty ja kovin vahvoja toiveita ei kyllä herätelty sen saamisesta. Olin jo haudannut koko ajatuksen, mutta tänään ihan sattumalta hiuspuuterin loputtua menin käymään Kicksissä, ja he kertoivat että olivat yrittäneet soittaa minulle. Minä epäileväinen ja täysin unohtanut koko kalenterin olin taas katsonut, että joku puhelinmyyjä rimputellut. Kyllä onni on pienissä asioissa! Oon aivan kuin pieni lapsi, joka odottaa joulukuun jo alkavan. Tämä on myös tosi passeli verrattuna suklaakalenteriin ottaen huomioon juuri eilen alkaneen herkkulakon mistä mainitsinkin. 

Joko teillä on joulukalenteri? Millaisen valitsitte tänä vuonna?


Hain samalla myös Seppälästä varatut nilkkurit. En ole koskaan oikein ollut mikään nilkkuri-ihminen, varsinkaan lähivuosina. En edes osaa selittää syytä miksi, mutta kai se liittyy jotenkin lyhyisiin jalkoihin. Nämä pisti kuitenkin silmään hyvällä tavalla, ja koska oon ollut jo pitempään tosi kipeästi uusia kenkiä vailla, saa nämä toimittaa kenkien virkaa nyt ainakin sen aikaa kun löydän sellaiset saappaat mistä olen haaveillut. Olen joskus puhunut siitä, kuinka minusta ei saa muotibloggaajaa mitenkään päin, koska käytän tosi tavallisia vaatteita. Käytän kuitenkin aamulla hyvän aikaa miettien mitä laitan päälle. Tykkään asukokonaisuuksien valinnasta, ja olen siitä melko tarkka. Tulevaisuudessa toivon, että voin tuoda enemmän esille myös pukeutumistani, koska on se kuitenkin minun yksi intohimoista. Viime aikoina olen kuitenkin joutunut jo pitempään kääntämään katseet pois uusista vaatteista, mutta uskon että siihen saadaan nyt parannusta. 

Mitä pidätte minun uusista kengistä?

13 kommenttia:

  1. Oii mää niin haluaisin kans tuon kalenterin :D♡ olis oikeen pitänyt käskiä sun varata mulle omani siihen asti ku nähhää :'D ja oii ihanat kengät ♥ meikäläinen on ollut jo useamman vuoden nilkkurityttö ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi oisit vain sanonut! Olisihan se onnistunut :) Onko ne Oulussakin loppu?

      Ja voi kiitos, itsekin tykkään kengistä! ♥ Toivottavasti opin myös laittamaan ne jalkaan :D

      Poista
  2. jes ihan mahtavaa kun sait myös tuon kalenterin!!! täälä joku laskee jo päiviä et pääsee aukomaan luukkuja :D <3 hahah. vau ja noi nilkkurit, kävelisin tollaisilla ilomielin :3 ja hei nainen aletaan pian urakalla ottamaan asukuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie lasken kans :D Että kiitos sinun joulukalenterivinkistä! <3

      Aletaan!! Saan viikonloppuna sen kameran :)

      Poista
    2. jes loistavaa, arvaa kellä on vklp vapaata ;)

      Poista
  3. Pitäisi käydä itselleen edes suklaakalenteri ostamassa :D Mutta tuo nyt on vähän parempi!! Ihanat kengät:) Itse tykkään tosi paljon käyttää nilkkureita, ne on jotenkin niin kivat jalassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä ostamassa kalenteri itsellesi, osta suklainen minunkin puolesta <3

      Nyt muutaman päivän nilkkurikokeilujen jälkeen olen todellakin omaksunut nämä omakseni! Tykkään tosi paljon. Töissäkään ei tule jaloille kuuma nilkkureilla, toisin kuin joskus raskailla saappailla tekee :)

      Poista
  4. Ihanat nilkkurit :) Luulen että jätän tänä vuonna kalenterin ostamatta. Tulee aina syötyä kalenteri kokonaan ensimäisenä iltana.
    Onneksi sulla ei taida olla sitä ongelmää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) En minäkään ole kaikkina vuosina ostanut kalenteria. Se vähän riippuu kuinka paljon joulua on rinnassa, tänä vuonna erityisen paljon :) Haha joo mulla ei tule syötyä, eikä kyllä varmaan edes auottua. Olisin niin pettynyt itseeni jos aukaisisin kaikki kerralla :D

      Poista
  5. En aio tunnustaa, että mulla on se perinteinen suklaakalenteri, ja että sitäkin perinteikkäämmin neljäsosa on syöty, vaikka joulukuu ei ole edes pyörähtänyt käyntiin... Uteliaisuus heräsi kyllä tuon sun kalenterin suhteen, mitäs noiden luukkujen takaa löytyy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi oot niin ihana <3 Oot just sellainen ihmistyyppi jonka uskon juuri söpöllä tavalla syövän varkain joulukalenterista liian aikaisin :D

      Voisin kertoa mitä niistä löytyy, kun kerran yksi on edes kiinnostunut ;)

      Poista
    2. Voi eii oonko niin läpinäkyvä? ;) ihana iina ♥ ja ehdottomasti niistäkin juttua!

      Poista