torstai 29. joulukuuta 2016

Toukkatorstai: meidän pieni tinapallero


Tänään alkoi 27. raskausviikko, ja mitään uutta oiretta ei ole ilmestynyt tällä viikolla. Samat vanhat alhaiset hemoglobiinit ja heikotukset kuin ennenkin. Olen kuitenkin oppinut vähän ennakoimaan, ja kun jouluaaton kappelissa tuttu kuumuus kiri pintaan, kömysin kesken virren tuulettumaan ulos ja pahimmalta lattialla makoilulta säästyttiin. Koska en jaksa veisata samaa virttä, voidaan tämä toukkatorstai pyhittää huuhaalle. Sain viime uutena vuotena valaessa tinaa mielestäni selkeän sikiön. Tuomas aina sanoo, että ylitulkitsen vain kaikkea, mutta kyllä tuo edelleen muistuttaa minusta sikiötä. Jokainen tulkitsee tietenkin kaikkea haluamallaan tavalla, ja voin kyllä myöntää että pieni ihmisen alku oli jo silloin toiveissa. En silti pääse yli ja ympäri siitä, että tuo pieni tinapallero on kuin meidän pieni Toukka! 


Olen halunnut ikuistaa myös tänne blogin puolelle erikoisen kohtaamisen alkuraskaudessa. Olin neljännellä kuulla raskaana, ja mielestäni vatsani ei ollut silloin kuin vasta ihan pieni kumpu. Olin lisäksi pukeutunut löysähköön neuleeseen, josta vatsani ei mielestäni erottunut juurikaan normaalista. Olin sunnuntain työvuorossa, ja asiakkaakseni tuli ulkomaalainen nainen. Tovin kyseltyä vaatteista hän havahtui ja huokaisi kyynel silmässä anteeksi, ja painoi kätensä minun vatsaa vasten. Tilanne oli erittäin hämmentävä, sillä en todellakaan ajatellut kenenkään näkevän, että olen raskaana. Ehdin jo hetken miettiä, että ymmärretäänkö me tilanne samalla tavalla, vai luuleeko hän hivelevänsä pizzaa mahassani. Hän ehti kuitenkin hyvin pian kysyä, kuinka pitkällä raskauteni on. Ymmärsin sillä hetkellä, kuinka universaalisen ihmeellinen asia uusi elämä on, kasvoi se sitten kenen tahansa sisällä. Siinä me jaettiin tuntemattoman ihmisen kanssa hetki, missä minä koin liikuttavaa hämmennystä, ja hän liikutusta. Hän myös sanoi kumpaa sukupuolta vauva on, ja sen lopullinen totuus selviää sitten kun vauva syntyy. Erikoinen kohtaaminen! Joissakin hetkissä ja tapahtumissa on kuitenkin ihan erityistä taikaa. Vaikka voisin ajatella nykyään olevani paljon realistisempi kuin vaikka viisi vuotta sitten, olen halunnut säilyttää uskon siihen, ettei kaikkea elämässä tapahtuvaa tarvitse selittää järjellä. Ei sikiön muotoista tinaa tai ikimuistoista kohtaamista. 

En tiedä uskallanko valaa tänä vuonna tinaa. Jos löydän sieltä uuden sikiön, saan luultavasti paskahalvauksen. Viime yönä näin unta, ettei vatsassani ollut vain yksi sikiö, vaan kolme. Niitä siinä sitten puskin pihalle peräjälkeen. Ai niin! Ehdin jo alussa vähän huijata. Eilen tunsin nimittäin ensimmäistä kertaa ensimmäiset harjoitussupistukset. Jotain uutta siis myös kuluneeseen viikkoon!

Nyt kiidän vielä jatkamaan monopolia! Palataan asian ääreen ensi vuonna! Ehkä jännittävämpänä vuonna meidän elämässä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti