torstai 23. maaliskuuta 2017

Vaippakakkuani ette saa!


39. raskausviikko alkoi tänään, mikä tarkoittaa samalla sitä, että laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa. Vauva ei kuitenkaan kulje kellon kanssa, joten oletan hänen saapuvan kun on valmis. Samaan aikaan kun odotan häntä kovasti saapuvaksi, ei minulla edelleenkään ole kiire synnyttämään. Uutena tunteena on kuitenkin herännyt malttamattomuus ainoastaan sen takia, että minulla tai kellään ei ole harmainta hajua, koska hän mahtaa syntyä. Aikaisemmin olen keskittynyt miettimään ainoastaan synnytyksessä ahdistusta tuovaa kontrollin menetystä, mutta tulin huomanneeksi, että enhän minä voi enää tätäkään hetkeä kontrolloida. En voi tietää syntyykö Touksu vasta neljän viikon päästä vai jo ensi yönä. Täytyy myöntää, että olen sellainen ihminen, joka haluaisi pystyä päättämään asioista ja toimimaan niiden mukaisesti. Nämä asiat eivät ole kuitenkaan minun käsissä, mutta tekee oikeastaan hyvää vain heittäytyä tähän jännittävään aikaan elämässä. Elämä kun on täynnä hallitsemattomia asioita. Ja toisaalta hyvä niin! Jos saisin tietoon varman päivän, koska Touksu saapuu, olisin ihan tuhannen hepulinen. Miljoona kertaa parempi siis näin. 

Niin naurettavalta kuin se itsestäkin tuntuu, niin loppuraskaus on ollut koko raskauden helpointa aikaa. Te ketkä olette seuranneet tätä matkaa, voitte varmaan yhdessä minun kanssa allekirjoittaa, että aina kaikki ei ole minun fyysisessä voinnissa mennyt ihan niin kuin olisi voinut toivoa. On ollut vaivaa vähän jokaiseen lähtöön. Syystä tai toisesta, olen pystynyt monen kuukauden jälkeen taas kävelemään pitempiäkin matkoja ilman kipuja. Vointi on muutenkin ollut jollain tapaa kevyempi, vaikka todellisuudessahan vauva on ainakin saanut kokoa tasaiseen tahtiin. Siinä sivussa myös minäkin! En osaa selittää, miksi voin nyt paremmin kuin monena viimeisenä kuukautena. On varmaan siis ymmärrettävää, ettei todellakaan tunnu, että Touksu olisi hetkeen muuttamassa yksiöstään. 

Koska vointi on hyvä eikä tässä auta jäädä laakereilleen vain lepäilemään ja odottamaan, että jotain tapahtuu, niin varattiin kirpputori ja käytiin tänään se täyttämässä. Meillä on taas  kertynyt ihan uskomaton määrä myytävää tavaraa, ja on niin puhdistavaa päästä niistä eroon! Jos nyt jo kertyy myytävää tavaraa useamman kerran vuodessa, niin voin vain kuvitella mitä se on pienen lapsen kanssa. Ollaan kuitenkin laitettu kotia uuteen järjestykseen näiden kuukausien aikana, jotta kaikki vauvan tarvikkeet ja vaatteet mahtuu. Meidän kerrostalokaksioon kun ei ihan älyttömiä tavaramääriä mahdu, joten karsia pitää ja välillä vähän reippaammallakin kädellä. Vaikka kirpputori ottaakin oman aikansa ja työnsä, niin siitä on muodostunut minun ja Tuomaksen yhteinen kiva harrastus. Saatiin viime vuonna kerättyä iso osa meidän kihlasormusten rahoista juurikin kirpputorilta. Aika romanttinen projekti! 


Pakko myöntää tähän loppuun, että tällä hetkellä ei ajatukset riitä oikein muuhun kuin kodin valmisteluun ja siihen, että kaikki olisi mahdollisimman valmiina vauvaa varten. Keskittyminen ei riitä kouluhommiin, vaikka niitäkin olisi tehtävänä. Tuomas kysyi kun stressasin kaikista niistä asioista, mitä pitää vielä tehdä, että no mitä pitää vielä tehdä. Luettelooni sisältyi muunmuassa vessan kaappien siivous, jääkaapin siivous, parvekkeen siivous, sairaalalaukun pakkaus, kynsien lakkaus, koirien kynsien leikkaus jne. Tuomas ei voinut kuin tokaista, että muistetaanhan lakata hänenkin kynnet. Pesänrakennusvietti on todellinen, ja raskaana oleva nainen älytön. Sinne vessan kaappiinko vauva ensimmäisenä katsoo ja sen jälkeen kääntää syyllistävän katseen meitä kohti, jos ei hyvältä näytä? Minun raskauden huurrustamissa mielikuvissa Touksu huomaa heti ensimmäisenä, että nyt ei ole kyllä äiti lakannut varpaankynsiä! 

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Loppukommenttina huomio vaippakakkuun, minkä sain vauvakutsuilla lahjaksi. Se on niin upea, että mainitsin jo tänään ettei sitä pureta ikinä! Tuomas kysyi, että mitäs sitten kun ollaankin hukuttu vauva-arkeen ja vaipat loppuu... no sitten sovelletaan! Sehän on meidän vanhempien tehtävä. Terveisin äiti, joka hädän tullen käärii vaikka puklurätin vaipaksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti