Hei vaan! Tällä kertaa vähemmän stressaantuneena kuin viime viikolla. Tänään alkoi 36. raskausviikko, mikä tarkoittaa sitä, että tasan neljä viikkoa laskettuun aikaan! Lisäksi mulla alkoi myös virallisesti tänään äitiysloma! Hurjaa. Elämäni ensimmäinen äitiysloma! Eihän minun arki tästä yhtään mihinkään muutu, koska olen ollut koko alkuvuoden pois töistä, ja aion joka tapauksessa rustata edelleen kouluhommia. Tarkoituksena on kuitenkin seisauttaa kouluhommat muutaman viikon sisään, jotta saisin edes vähän nollata ennen vauvan tuloa. Toisaalta en kuitenkaan voi kauheasti ennakoida, koska Toukka päättää kyllästyä masussa oloon, mutta tällä hetkellä ei ole kyllä tunnetta, että hän ihan heti olisi tulossa ulos. Totta puhuen toivon myös, että hän viihtyisi vielä useamman viikon masussa kasvamassa, vaikka olo alkaakin olla melko tukala jo. Tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä tekstiä, tuntuu kuin kylkiluut poksahtaisi pois paikoiltaan. Touksu vaikuttaisi viihtyvän ihan kiinni minun kylkiluissa, enkä ole kyllä enää edes varma mahtuisiko hän muuten siellä olemaan. Vaikka olo onkin tukala, en vaihtaisi hetkeäkään pois. Eikä tämäkään tunne yllä lähellekään yhtä epämukavaksi kuin alkuraskauden pahoinvoinnit.
Kuten kuvista voikin varmasti arvailla, oltiin mulle järkätty viime lauantaina yllätysjuhlat meidän kotona. Olin aiemmin päivällä mennyt leikkaamaan mummolta hiuksia, ja kun tulin sieltä takaisin, oli meidän koti "otettu haltuun". Ensimmäinen ajatus kun tulin kotiin oli, että herranen aika täällä kynttilät palaa eikä ketään kotona! Hyvin pian jutun juoni kuitenkin selvisi. Täytyy kuitenkin sanoa, että ainut ajatus mitä pystyin alussa ajattelemaan oli se, että miten?! Miten en ollut yhtään osannut arvata, että juhlat olisi juuri tänä lauantaina, vaikka ennakkoon tiesin kyllä niiden olevan edessä jossain vaiheessa. Juhlat oli aivan ihanat ja minun näköiset. Oli niin mukava nähdä sellaisiakin kavereita, keitä en ollut nähnyt pitkään aikaan. Kiitos ihan mielettömästi tytöt! En olisi voinut toivoa enempää. Erityiskiitos Nellille, joka oli kaiken tämän takana.
Tämä päivä meillä meneekin Oulussa, kun tulimme tänne katsomaan speksiä. Onneksi paikalla on monta lääkisopiskelijaa, jos synnytys käynnistyy! En kuitenkaan usko edelleenkään, että synnytys olisi kovin lähellä. Tai tällainen tunne on vallinnut nyt vahvasti tällä viikolla, vaikka vielä muutama kuukausi taaksepäin tuntui, että päästäänkö edes tänne saakka. Minusta on ollut joskus hauska kuunnella muita odottavia äitejä, kun he niin malttamattomana jo odottaa, että vauva syntyisi. Itsellä kun on tällä hetkellä niin vahvasti sellainen olo, että mihinkään ei ole kiire. Touksu saa ottaa oman aikansa, ja syntyy kunhan on valmis. Minulle sopisi parhaiten muutaman esseen ja ryhmätyön jälkeen. Ensi viikolla voin olla jo eri mieltä, koska no, mulla on vaan oikeus muuttaa mieltäni tässä tilassa.
Kivaa tulevaa viikkoa! Ensi viikolla nähdään taas masukuvien parissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti